Se oli eräs kaverini, joka on hyvinkin ulospäinsuuntautunut. Soitti kertoakseen edellisillan juhlista, joissa hän oli ollut taas huomion keskipisteenä. Minä hiljennyin kuuntelemaan, kyselemään... ja nauramaan ; "ohhoh, ompas ollu meininki. hehheh"
Kysyin samalla pääsisinkö hänen kyydillään töistä kotia, ellen saisi muuta kyytiä. Herra Huomio vastasi, että kylläkait se onnistuu. Lupasin soittaa myöhemmin. Puolen tunnin päästä olin kuitenkin saanut jo kyydin. Kun soitin, alkoi sana kangertelemaan tai se ajatus...
Jälkeenpäin mietittynä se kuulosti siltä, kuin olisin pettänyt tuon kaverin. Tai että... Minä luulin, että hän luuli, että minä luulin hänen olevan pahoillaan kun ei saanut annettua sitä kyytiä. Ja tuota käy monesti. Jostain hyväntahdon eleestä kieltätyminen aiheuttaa aina samanlaisia tuntemuksia. Kiitän ja selvittelen asiaa, niinkuin olisin nyt loukannu kun en ottanutkaan tarjousta vastaan. Vittu. Aivan kuin muut välttämättä haluisivat tehdä niin.
- Joakim
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti