Yksi muutaman hengen porukasta oli ihminen, jota en ollut ennen nähnyt. Kuuntelin ja olin hyvillään kun tytöt puhuivat keskenään. "Puhukaa vaan ja naurakaa, niin minun ei tarvitse olla äänessä". Jotenkin odotin ja jännitin vain sitä tilannetta, että mitä jos joku kysyy jotain. Oli tunne, että vastauksen pitäisi olla jämpti ja jotenkin vaikutuksen noihin uusiin kasvoihin tekevä.
Ja kyllähän niitä kysymyksiä tuli. Ei mitään vakavaa tai syvällistä, tyyliin "lähettäskö elokuviin". "Lähetään vaan", vastaukseni oli lyhyt. Niinkuin ne monesti on. Sellasia töksäytyksiä, pisteitä keskusteluille, joista jatkaminen on vaikeaa.
Töksäytettyäni taas jotain, jäin miettimään sitä. Ulospäin saatoin näyttää rauhalliselta, mutta sisällä oli aivan järetön myllerrys. Naamaa piti väännellä, silmät olivat levottomat ja hiki alkoi virtaamaan paidan alla. Oli saatanan kuuma, mutta en tohtinut alkaa vähentämään vaatteita tai edes aukaisemaan nappeja!? MITÄ TÄMÄ TÄMMÖINEN JÄNISTELY OIKEIN ON.... auttakaa mua murtamaan nämä muurit.
- Joakim
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti